BOTNIARING Jurva 13.-14.05.2006
Nyt on ensimmäiset 2 kilpailua ajettu. Jurvaan lähdettiin perjantaiaamuna ja Botniaringillä oltiin klo 08.00. Varikkopäällikön, joka antaa "varikkopilttuun", löytämisessä oli oma tuskansa. Paikka kuitenkin saatiin ja niin aloitettiin tava-roiden purkaminen ja teltan pystytys, mikä sujuikin mielestämme helposti. Kilpa-auto laitettiin ajokuntoon ja niin päästiin ensimmäiseen harjoitusajoon. Heti huomattiin, että kierrosajat eivät olleet odotusten mukaisia ja me kaikki olimme vähän pettyneitä. No ei muuta kuin autoa säätämään ja nopeutta tuli lisää. Harjoitusten jälkeen oli vielä moottorin klommaus.
Teltan pystytys taisi olla liian "helppo nakki". Emme olleet sitoneet sitä riittä- västi kiinni eikä ollut tarpeeksi painoja, joten tuulenpuuska lennätti sen noin 20 metrin päähän uuteen paikkaan ja tietysti nurin päin. Siitä selvittiin säikäh-dyksellä, kukaan ei loukkaantunut ja toiset talliporukat tulivat auttamaan teltan siirtämisessä.
Lauantaiaamun aika-ajot ajettiin sadekelissä. Se olikin ensimmäinen testi mä- rällä radalla ajamisesta tällä kilpa-autolla. Tulokseksi tuli ensimmäiseen finaa-liin 15.sta lähtöruutu.
Kilpailun lähtö onnistui erinomaisesti, noustiin parhaimmillaan jopa 9.lle sijalle. Tiukassa ohitustilanteessa tuli pieni kosketus toiseen autoon, joka ratakielellä ”veti luukun kiinni”. Sen seurauksena auton ajettavuus katosi ja muutama kil-pailija onnistui ohittamaan. Maaliin tultaessa oli sijoitus 12.sta.
Auton korjaaminen alkoi sunnuntaina ajettavaa toista finaalia varten, mutta sii-nä ei onnistuttu oikein hyvin. Lähtöpaikka määräytyi ensimmäisen finaalin par-haan oman kierrosajan perusteella ja oli siten 18.sta ruutu. Tällä kertaa lähtö ei onnistunut eikä auton ajettavuus toiminut kunnolla, joten maalissa oltiin sa-malla sijalla. Ja ei kun kotimatkalle suhteellisen tyytyväisinä ensimmäisiin Legends- luokan kisakokemuksiin. |